Jälleen kerran alkuja ja loppuja. Kesä päättyi ja syksy alkoi. Kesän päätteeksi omistan paljon ihania muistoja lukiosta ja hetkistä kavereiden kanssa, nyt syksyn ja yliopiston alkaessa olen keskellä outoa tyhjyyttä. Kaikki tutut ihmiset ja paikat on kitketty irti elämästäni ja en tiedä yhtään mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Odotan milloin rakkaiden ihmisten kaipuu helpottaisi ja alkaisin hyväksymään sen, että asiat muuttuvat ja elämässä ei voi tehdä muuta kuin mennä eteenpäin. Toistaiseksi vielä kaikki tuntuu vaikealta ja ikävä on suuri.
Outoa on myös, että sana "koti" on menettänyt merkityksensä. En tiedä enää missä se on tai miten siihen kuuluisi suhtautua. Koti on vain toinen sana "kämpälle" tai "vanhemien asunnolle". Siihen sanaan ei liity enää samanlaista lämmön ja turvallisuuden tunnetta kuin aiemmin. Se on vain sana muiden joukossa. Toivon kuitenkin, että oloni alkaisi tuntua kotoisalta, jotta viihtyisin paremmin. Siihen tulee menemään aikaa, tiedän sen, mutta haluaisin sen tapahtuvan nopeammin. Haluan kuulua jonnekin.
