some time ago

Pistäydyin Krakovassa hetki sitten. Visiitti oli melko lyhyt, mutta tauko arjesta oli tarpeen. Blogiin kirjoittelu onkin jääny vähemmälle, mutta josko tää tästä vaikka taas vaihteeks vähän vilkastuiskin.

a piece of Nice

 Tämän ihanan matkan tunnelmiin sopii hyvin Metronomyn The Bay. Vaikka biisi onkin albumilta The English Riviera, sopii se miun mielestä myös Ranskan rivieralle.

tarakalla

Vietin viikonlopun Joensuussa siskon luona. Tuli kunnon pikkusisko-olo, kun ei tarvinnut huolehtia mistään, sisko oli hoitanut kaiken valmiiksi ja jos olin unohtanut jotain, sain lainata. 

Kaikki pitemmät matkat istuskelin huoletta pyörän tarakalla. Vastapalvelukseksi kyyditsemisestä takkini ja farkkuni olivatkin keränneet tieltä roiskuneet kurat.

Pelkään pimeää ja etenkin pimeitä metsiä kuollakseni, mutta isosiskon kyydissä huomasin, että unohdin pelkääväni. Oli ikävä sitä tunnetta, siis että unohtaa, että pelkää. Se on kivaa.

Viikonloppu oli kuin pieni loma. Syötiin hyvin, käytiin elokuvissa, tehtiin pizzaa, brownieita, tortilloja ja prezeleitä, syötiin kahvilassa kakkua (siellä oli Eurooppa-viikot ja söin niiiin hyvää Schwarzwaldin kakkua!), vuokrattiin leffa, tehtiin läksyjä ja käytiin kasvitieteellisessä puutarhassa, missä sattukin illalla olemaan erityisvalaistus ja musiikkia sekä tanssia. Ootteko muuten ikinä nähny nukkuvia perhosia? Mie en ollu edes aiemmin ajatellu, että perhoset nukkuu. Ne nukkuu vähän niinkun lepakot, roikkuu puun oksista ja lehdistä pää alaspäin. Ne näytti ihan puunlehdiltä.

viileetä elämää

Kesän viimeisiä päiviä, aijai, gotta enjoy. Siispä tänään leivottiin Annin kanssa valkosuklaamustikkamuffineita, pakkailtiin kassit ja soudeltiin saareen. Nuotio sytty hyvin vaikka partiotaidot onkin vähä ruostunu. Unohettiin ottaa makkaratikut mukaa mut ei hätää: metsähän on väärällään puita joiden oksista saa käteviä tikkuja, hehe. Syötiin, fiilisteltiin, kuvailtiin radomeita asioita ja nautittiin musiikin tahtiin. Vaikka päivä oli pilvessä ja tuuli viilesti niin se oli silti oikein maukas.

RHCP

Reilun puolen vuoden odotuksen jälkeen suunta kävi eilen kohti Tamperetta ja Red Hot Chili Peppersin keikkaa! Ihan mahtavaa. Niin kauan oon oottanu, että ne tulis Suomeen ja nyt vihdoin se odotus palkittiin. Niin hyvä keikka. Vaikkei jonotettu edes kauaa niin päästiin  'golden circle' -alueelle ja saatiin iha mahti paikat. Tosin pitkät ihmiset pilas miu näkymiä aika ajoin, mut yritin olla välittämättä. Nyt joka paikka on ihan jumissa, pelottaa vaa kui jumissa on huomen aamuna jos jo tänä iltana kävelemine tuntuu vaikeelta...

En vaan jotenki uskonu, että voisin nähdä RHCP:n livenä. Se tuntu  jotenki liian uskomattomalta, kun siitä on varmaan 4-5 luokalta asti haaveillu. Sydän meinas suurin piirtein pysähtyä ja olin välillä ihan transsissa, kun en vaan uskonu omia silmiäni ja korviani. Yritin välillä vetää keuhkot täyteen sitä fiilistä mikä huoku tosta tapahtumasta, mutta ei sitä vaan voi varastoida, se on vaan elettävä tässä ja nyt.

Ennen keikkaa pelkäsin oikeestaan sen jälkeistä fiilistä. Pelkäsin, että tulee sellanen tyhjä olo, kun en tiiä enää, mitä oottais seuraavaks, koska RHCP on ollu miun elämän suurin bändi. Onneks keikan jälkeen tulikin helpottunu ja onnellinen olo, koska tajusin: seuraavaks odotan, että nään ne UUDESTAAN!

Uskomattoman kokemuksen ja 2,5 tunnin yöunien jälkeen palasin kotiin yhtä sormen kynttä köyhempänä ja kuin sydäninfarktista toipuneena. Sydämen pitää palata taas normaaliin tykytystahtiin.


Kuvatodisteita siitä, että pitelin kädessäni Chad Smithin rumpukapulaa. Se vaan lens hienossa kaaressa suoraan kaverin isosiskon käteen! Oon niin kateellinen.... (Huomatkaa ihana kiiltonaama hikisen keikan jälkeen)

Anna

suomen suvi

Tänään on ollu niin yksinkertanen, mutta silti niin hyvä päivä. Extempore-asiat on aina välillä niin virkistäviä. Leivottiin ekaa kertaa kavereiden kanssa kohokkaita! Muistaakseni Alfred Hitchcock oli joskus sanonut, että jännittävintä ikinä on seurata kohokkaiden kohoamista uunissa. No ei se mies pahasti  mettään menny, on se seurailu jotenki niin koukuttavaa. Vaik kyllä ne ekakertalaisilta tietysti vähä lässähti ku otti pois uunista mut ei maha minkää, ens kerralla sitte paremmin! Nää kuuluu kyllä niihin leivonnaisiin, joiden kanssa on ehdottomasi noudatettava mummin neuvoa: "Uunin edessä ei saa tömistellä, ettei kakku lässähdä".


Illemmalla pyöräiltiin sitten rantaan, jossa oon viimeeks käyny varmaan ala-asteella. Vesi oli ihanan tyyntä. Pakko joskus mennä ottamaan kuvia sieltä, koska olin unohtanu että se paikka on niin kiva. Pyöräiltäessä takaspäin tuli villi idea lähteä soutelemaan. Niinpä sitten tehtiin, soudeltiin tyynellä Saimaalla hiljalleen hyvän muusiikin saattelemana saareen. Soudin ekaa kertaa tänä kesänä, vitsit se tuntu ihanalta. Tuli jotenki hirvee Suomifiilis, mut eihä se välillä aina pahitteeks oo. Kiva välillä tajuta, että omaltakin paikkakunnalta löytyy joskus kauniita asioita.


Anna
ps. kuva viime kesältä ja vähän kehno mut tänää oli kans tollaset kämmentennäköset pilvet!

portamento

angst

Oon
taas
kotona.

Miksi miksi miiiksi päivät menee aina niin nopeesti, kun on kivaa ja tuntuu siltä et on elossa? Blaah.

Opettelin junalla kulkemista, mikä on aivan ihanaa. Rakastan junia. Kuljeskelin täältä Helsinkiin, Kerava-Helsinki väliä, Jokela-Helsinki välikin tuli testattua ja sitten taas Helsingistä tänne. Junassa ei voi tehä mitään lukuunottamatta musiikin kuuntelua, koska se pelkkä matkustaminen on niin jännää! Tuijotella ulos ikkunasta vaik siellä oliskin vaan puita tai peltoja ja junassa matkustavien ihmisten vakoileminen, hihi.

Pääkaupunkiseudulta sain muistoks monta uutta elämystä ja seikkailua. Tietysti tuli parit kaupat käytyä tsekkaamassa ja mukaan loppujen lopuks tarttukin jotain: Indiskan mekko, The View'n albumi sekä The Last Shadow Puppetsia, puisia koristeltuja helmiä ja mustavalkonen kortti. Sain myös ilmaseks kangaspaloja ja resoreita serkulta, jee, saa nähä mitä niistä syntyy!

Kahden vuoden tauon jälkeen tapasin yhden maailman ihanimmista ihmisistä: parhaimman Anna-kaimani. Käytiin esimerkiks kuuntelemassa jazzia puistossa, haahuilemassa kaupungilla ja autiotalossa vähän kuvailemassa. Tajusin, että olin suunnitellu aikatauluni ihan perseelleen ja aika loppu kesken. Olis ollu vielä niin paljon seikkailtavaa ja puhuttavaa. Mut on pakko alkaa näkemään useemmin, kerran kahessa vuodessa on IHAN LIIAN HARVOIN. Herrajesta. Ja varsinki ku kyseessä on sellanen ihminen, mistä saa ihan älyttömästi hyvää energiaa.

Sain siis hetken maistaa elämän mahtavuutta. Ja sit palasin arkeen.
No mut tänään on suuntana 70-luku, se vähä piristää.
Ja nyt meen jatkamaan luonnostelua farkkuliivin selkään tulevaa kuvaa varten

Anna

när jag går

 

Turbaani päähän ja menoks! Mie lähen maaaailmalle, adios amigos! nii siis iha Suomi-matkailua kyseessä ..valitettavasti. Mut kotimaamatkailuki on kyl virkistävää sillon tällön. Jee pääsen junailemaan, junat on kivoja

Anna