portamento

angst

Oon
taas
kotona.

Miksi miksi miiiksi päivät menee aina niin nopeesti, kun on kivaa ja tuntuu siltä et on elossa? Blaah.

Opettelin junalla kulkemista, mikä on aivan ihanaa. Rakastan junia. Kuljeskelin täältä Helsinkiin, Kerava-Helsinki väliä, Jokela-Helsinki välikin tuli testattua ja sitten taas Helsingistä tänne. Junassa ei voi tehä mitään lukuunottamatta musiikin kuuntelua, koska se pelkkä matkustaminen on niin jännää! Tuijotella ulos ikkunasta vaik siellä oliskin vaan puita tai peltoja ja junassa matkustavien ihmisten vakoileminen, hihi.

Pääkaupunkiseudulta sain muistoks monta uutta elämystä ja seikkailua. Tietysti tuli parit kaupat käytyä tsekkaamassa ja mukaan loppujen lopuks tarttukin jotain: Indiskan mekko, The View'n albumi sekä The Last Shadow Puppetsia, puisia koristeltuja helmiä ja mustavalkonen kortti. Sain myös ilmaseks kangaspaloja ja resoreita serkulta, jee, saa nähä mitä niistä syntyy!

Kahden vuoden tauon jälkeen tapasin yhden maailman ihanimmista ihmisistä: parhaimman Anna-kaimani. Käytiin esimerkiks kuuntelemassa jazzia puistossa, haahuilemassa kaupungilla ja autiotalossa vähän kuvailemassa. Tajusin, että olin suunnitellu aikatauluni ihan perseelleen ja aika loppu kesken. Olis ollu vielä niin paljon seikkailtavaa ja puhuttavaa. Mut on pakko alkaa näkemään useemmin, kerran kahessa vuodessa on IHAN LIIAN HARVOIN. Herrajesta. Ja varsinki ku kyseessä on sellanen ihminen, mistä saa ihan älyttömästi hyvää energiaa.

Sain siis hetken maistaa elämän mahtavuutta. Ja sit palasin arkeen.
No mut tänään on suuntana 70-luku, se vähä piristää.
Ja nyt meen jatkamaan luonnostelua farkkuliivin selkään tulevaa kuvaa varten

Anna