karibia

Tosi väsy. Väsy ja uupumus. En tajua, miten se yhtäkkiä iski. Yleensä väsymys varottaa etukäteen tai sen voi aavistaa, mutta nyt se vaan iski. Tiedän, että kunhan nukun seuraavan yön makeesti niin sitten se on jo poissa. Just nyt kuitenkin se on päällä, enkä voi tehdä sille mitään. Vähän sellanen olo kuin keinuisin keinussa painottomasti eikä tarvitse ottaa vauhtia. Outoa on että vaikka en jaksa tehdä mitään ja päätä lähes tulkoon särkee, on oudon lämmin ja mukava olo. Ristiriitaista. Taidan pitää väsymyksestä. Lamaannuttava tunne, ihan kuin aivot olis lomalla. Ehkä ne kelluu Karibianmeren aalloilla. Mmm kyllä kelpais se lämpö ja turkoosi meri..

En tiiä ootteko ajatellu, itse huomasin vasta nyt että 'uupumus' on toisin päin 'sumupuu'.  Minkäköhänlaisia on sumupuut, kuulostaa kivoilta

just another lonely sunday

Tekstin otsikko saataa viitata angstisunnuntaihin, mutta tää on kaikkea muuta. On ihmeellisen tyyni ja onnellinen olo. Joskus sitä kaipaa tollasta 'lonely sundayta'. On ihanaa vaan tuijotella ikkunasta ulos, syödä jotain hyvää ja ajatella. Vähän pelottaa, kun on ollut niin tyyni olo jo vähän aikaa, että millon tulee hirveä stressi tai tapahtuu jotain ikävää. Mutta nyt en mieti semmosia, kun kerrankin nautin tästä!

Vihdoinkin on tullut vähän kirkkautta tulevaisuuteen. Oon punninnut asioita mistä tykkään ja miettinyt mikä ois tällä hetkellä kaikista houkuttavin vaihtoehto. Vieläkään en tiedä tulevaisuuden ammattia, mutta se tulee sitten siinä matkan varrella, kun vaan pääsisi opiskelemaan ekana. Eilen kirjottelin jo pääsykoekirjoja ylös ja maanantaina aattelin käydä kirjakaupassa tiedustelemassa. hih. Ja penkkaripukukin alkaa selkiintyä, osaset pitäis laittaa tilaukseen kanssa, jotta saa kaiken koottua ajoissa. Ja ensimmäinen joululahja tiedossa, jee! En malta odottaa jouluun.

Koeviikko taas kerran edessä, mutta tällä kertaa se (ei ainakaan vielä) lannista. Sitä paitsi sen jälkeen alkaa viimenen jakso, kuka vois möksätä nyt kun vapauteen ei oo enää pitkä aika!

toistaiseksi

Viime viikonloppuna päätin kääntyä sellaiselle polulle, jota en ollut ennen tallannut. Outoa miten niin monien vuosien jälkeen löytää vielä uusia asioita, vaikka luulee tuntevansa seudun läpikotaisin. Löysin korkeimman ja paksuimman männyn, mitä olen täällä ikinä nähnyt. Männyn takaa avautuikin sammalpeitteinen metsä, joka oli kuin satumaasta. Olin iloinen, että vanhasta tutustakin voi löytää uusia puolia.

Yleensä tähän aikaan kaamosmasennus alkaa hiipiä, mutta tähän mennessä en ole aistinut siitä vilaustakaan. Vaikka tummat värit ja synkkyys ovat mieleeni tällä hetkellä, on mieleni silti virkeä, jotenkin raikas. Purjeissa puhaltaa jokin uusi tuuli.