näkemiin jälleen, heinäkuu

Pysähdyin miettimään heinäkuuta, kun se vaihtui elokuuksi. Vaikka tuntui, että päivät matelivat niin silti se olikin yhtäkkiä ohitse. Samalla havahduin siihen faktaan, että tämän uuden tuoreen elokuun lopuksi tulen muuttamaan pois kotoa.

Heinäkuu oli outo ja jotenkin utuinen, tuntuu kuin olisin nukkunut puolet siitä. Heinäkuu ei ollut normaali, touhukas ja pirteä itsensä. Se oli laimea. Se oli ja meni. Jälkeenpäin mietin menikö se hukkaan, olisiko miun pitänyt tehdä enemmän sen eteen. Ehkä yritän vuoden päästä uudestaan, josko sitten heinäkuu sujuisi sujuvammin ja normaalimmin.

Elokuun ensimmäisenä ja myöskin melko sateisena päivänä mietin kuinka monet läksiäiset ovat edessä. Monet lähtevät, monet jäävät. Monet asiat muuttuvat, monet säilyvät. Yksi elämäni suurimmista muutoksista herättää paljon kysymyksiä. Muutunko? Aikuistunko? Teenkö oikeita valintoja? Kellään ei ole oikeita vastauksia. Yritän olla ajattelematta asiaa liikaa. Ainut asia, minkä tiedän tällä hetkellä on, että aion yrittää parhaani mukaan nauttia elokuusta sen loppuun asti.

ikuisuus

Aina välillä sitä tajuaa asioiden rajallisuuden. Rajallisuus on jotain, minkä tiedostaa, muttei halua tiedostaa.

Vuoden vaihteessa aloin pitää päiväkirjaa pitkästä aikaa, koska totesin itsekseni, että tämä on muutosten täyteinen vuosi. Haluan jollain tavalla taltioida sen. Tämä on se vuosi, milloin elämä tuntuu alkavan.

Mutta niinkuin alkuihin yleensäkin, tähänkin alkuun liittyy loppuja ja muutoksia.
Lukio on tuntunut kestävän ikuisuuden ja nyt se loppuu. Olen asunut samassa talossa viimeiset kahdeksantoista vuotta ja tämän kevään jälkeen luultavasti jätän seudun taakseni.
Vaikka tiesin, ettei lukio ole kuin kolmivuotinen projekti tai etten asu täällä loppu elämääni, liikutuin silti hieman siitä, että aika, jolloin jätän nämä asiat taakseni on pian käsillä.
En anna tämän kuitenkaan lannistaa. Elämä on alkuja ja loppuja, ainaisia muutoksia. Hyvin moni asia on vain väliaikainen. Aika ei pysähdy, se jatkaa matkaansa läpi hyvien ja huonojen hetkien. 

Muutokset ja väliaikaisuus eivät tarkoita unohtamista. Vaikka vaihtaisin maisemaa, ovat muistot aina mukanani. En halua enkä suostu unohtamaan. Vaikka eteenpäin on mentävä, unohtaminen ei ikinä ole vaihtoehto.

I know 
Know it wouldn’t be forever 
Forever I’ve known nothing stays forever

(Tiiän että oon linkannu tän biisin jo kerran aiemmin tähän blogiin, mutta oon kuunnellu sitä viime aikoina tosi paljon ja se on äärettömän kaunis. Jos jollain laululla on sielu, niin tää on yksi niistä.)

felicità

Onni on outo asia. Tuntuu kuin olisin hetkeksi unohtanut, mitä se on. Se on erilainen kuin ilo tai nauru. Se on jotain pysyvämpää. Onni on yksi niistä asioista joka voi tulla aivan puskan takaa ja odottamatta.
Eräänä päivänä tunsin jonkin lämmittävän sisintäni.
Hymyilin itsekseni.
Ymmärsin olevani onnellinen.
En tarkalleen tiennyt, mistä tämä johtui, mutta eipä sillä niin väliä. Se on hassu tunne tai olotila, se ei välttämättä aina kaipaa seuraa. Se lepäilee mielensopukoissa ja saa ihmisen tuntemaan olonsa hyväksi. Siitä on nautittava silloin, kun sen tuntee, sillä sekin on valitettavasti yksi niistä kuuluisista katoavista luonnonvaroista. Tai huonoinpina aikoina ainakin tuntuu se tuntuu siltä.

vuosi

Mitäkö tein viime vuonna?

Tanssin vanhat. Saavutin täysi ikäisyyden rajan, ja juhlin sitä. Sen jälkeen en ole monesti juhlinut. Kevät oli rankin aika vuodesta. Selvisin kuitenkin siitä, onneksi. Kävin Italiassa. Sain uusia ystäviä. Sain kirjekaverin. Kävin ensimmäistä kertaa festareilla. Matkustin junalla enemmän kuin minään muuna vuonna. Näin lempibändini livenä Tampereella. Olin onnellinen. Lukion viimeinen vuosi alkoi. Luin liian rennosti yo-kokeisiin. Selvisin onneksi niistäkin. Syksyllä mietin paljon. Tulevaisuus näytti pelottavalta. Sain lunta ennen joulua. Lumi teki oloni kotoisaksi jälleen. Vietin erilaisen, mutta hyvän joulun.

Opettelin uudestaan maalaamaan ja piirtämään. Mutta en uskaltanut vieläkään tanssia. Musiikki auttoi. Se auttaa aina. En voittanut pelkojani. Sain ehkä kuitenkin edes hitusen lisää rohkeutta. Kiitos siitä ystävilleni.

Uuden vuoden aattona seisoin pimeyden keskellä, jäätävässä sateessa järven jäällä. Pelkäsin. Sormeni kohmettuivat. Jää ei murtunutkaan, pimeys ei hyökännytkään. Ehkä selviän ensi vuodestakin.

Hyvää uutta vuotta.

just another lonely sunday

Tekstin otsikko saataa viitata angstisunnuntaihin, mutta tää on kaikkea muuta. On ihmeellisen tyyni ja onnellinen olo. Joskus sitä kaipaa tollasta 'lonely sundayta'. On ihanaa vaan tuijotella ikkunasta ulos, syödä jotain hyvää ja ajatella. Vähän pelottaa, kun on ollut niin tyyni olo jo vähän aikaa, että millon tulee hirveä stressi tai tapahtuu jotain ikävää. Mutta nyt en mieti semmosia, kun kerrankin nautin tästä!

Vihdoinkin on tullut vähän kirkkautta tulevaisuuteen. Oon punninnut asioita mistä tykkään ja miettinyt mikä ois tällä hetkellä kaikista houkuttavin vaihtoehto. Vieläkään en tiedä tulevaisuuden ammattia, mutta se tulee sitten siinä matkan varrella, kun vaan pääsisi opiskelemaan ekana. Eilen kirjottelin jo pääsykoekirjoja ylös ja maanantaina aattelin käydä kirjakaupassa tiedustelemassa. hih. Ja penkkaripukukin alkaa selkiintyä, osaset pitäis laittaa tilaukseen kanssa, jotta saa kaiken koottua ajoissa. Ja ensimmäinen joululahja tiedossa, jee! En malta odottaa jouluun.

Koeviikko taas kerran edessä, mutta tällä kertaa se (ei ainakaan vielä) lannista. Sitä paitsi sen jälkeen alkaa viimenen jakso, kuka vois möksätä nyt kun vapauteen ei oo enää pitkä aika!

toistaiseksi

Viime viikonloppuna päätin kääntyä sellaiselle polulle, jota en ollut ennen tallannut. Outoa miten niin monien vuosien jälkeen löytää vielä uusia asioita, vaikka luulee tuntevansa seudun läpikotaisin. Löysin korkeimman ja paksuimman männyn, mitä olen täällä ikinä nähnyt. Männyn takaa avautuikin sammalpeitteinen metsä, joka oli kuin satumaasta. Olin iloinen, että vanhasta tutustakin voi löytää uusia puolia.

Yleensä tähän aikaan kaamosmasennus alkaa hiipiä, mutta tähän mennessä en ole aistinut siitä vilaustakaan. Vaikka tummat värit ja synkkyys ovat mieleeni tällä hetkellä, on mieleni silti virkeä, jotenkin raikas. Purjeissa puhaltaa jokin uusi tuuli.

test test

Anna haasto miut seuraavanlaiseen juttuun:

"This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognised."

1. Each person tagged must post 11 things about themselves.

2. They must also answer the 11 questions the ' tagger ' has set for them.

3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.

4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.

5. These lucky bloggers must then be told.

6. There's no tag backs.

En tee tätä sen takia, että haluaisin lisää seuraajia, miusta tää vaan vaikutti jänskältä. Miuta ei haittaa vaikka miun blogilla ei oo paljoa seuraajia, kun tällä miun kirjottelullakaan ei oikein oo mitään päämäärää tai tarkotusta. Mutta joo asiaan siis, 11 asiaa ittestäni, hmm........

I

Haluan oppia aamuihmiseksi, koska aamu on kaunein aika päivästä.

II

En oikeestaan tykkää hedelmistä. Harvat ja valitut menee joskus, mutta aika harvoin.

III
Kirjoittelen runoja silloin tällöin itsekseni.

IV

Pelkään pimeää. Talvi on ihana, mutta ainut vika siinä on liika pimeys. En pidä liian kirkkaastakaan, koska saan siitä migreenin.

Tai ehkä tarkemmin: pelkään olla yksin pimeässä.

V

Taloussuklaa on ehkä maailman parasta suklaata.

VI

CD:t ja vinyylit ovat suuri rakkauteni.

VII

Rakastan junia! Kuljin junalla ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana ja 17-vuotiaana menin ensimmäistä kertaa yksin junalla. Junat on niiiin jänniä. En pysty lukemaan kirjaa tai piirtämään junassa, koska junamatka on niin jännittävä.

VIII

Maantieto on lempiaineeni koulussa kuvaamataidon lisäksi.

IX

Äikän tunnilla pohdittiin suomen kielen kauneimpia sanoja. En osannut nimetä mielestäni kauneinta sanaa. Niinpä aloitin sen etsimisisen. 'Puro' on melko kaunis, muttei kaunein.

X
Onnen sukkani menivät tänään rikki. Liian paljon onnea yhdelle päivälle.

XI
Käytän silmälaseja kotona, autoa ajaessa ja koulussa.

Vastaukset Annan kysymyksiin:

1. Kuulevatko ihmiset oikeasti unessa kuulemansa äänet?
    Kyllä mie uskoisin. Ainakin miulle on käyny joskus sellain, että oon heränny ääneen jonka 
    luulin olevan unta.

2. Kumpi aisti merkitsee sinulle enemmän; kuulo, vai näkö?
    Tää on vaikee! Ne on lähes yhtä tärkeitä miulle, mutta jos pitäis valita, mieluummin 
    näkisin kuin kuulisin. Voisin kuunnella pääni sisällä itse kehittämääni musiikkia.

3. Katso puhelimesi näyttöä. Kerro lukijoillesi mitä näet siinä.
    Nään miehen, jolla on puku päällä ja musta intiaanipäähine päässä. Hän kävelee 
    utuisessa metsässä.

4. Mitä odotat tulevalta joululta?
    Odotan valkoista joulua.

5. Mikä sinua harmitti tänään?
   Se, että jalkani kastuivat, koska satoi taas.

6. Uskotko ikuiseen ystävyyteen?
    Haluaisin, mutta joku joskus sanoi minulle ettei ole 'ikuisia ystäviä'. Olen itsepäinen ja
    uskon silti, että ystävyys voi olla ikuista.

7. Kumpi on ahdistavampaa, täysi hiljaisuus vai autiot, tyhjät ja tilavat tilat?
    Ehkä autiot, tyhjät ja tilavat tilat, koska silloin siellä ei olisi mitään. Täyden 
    hiljaisuuden vallitessa paikalla voi olla muitakin ihmisiä eikä silloin ole niin ahdistavaa.

8. Myönnä teinivuosiesi nolo musiikki-ihastus.
    Hahhahahah, varmaan yläasteen alussa Jared Leto oli pahin. Onneksi pääsin siitä 
    nopeasti yli.

9.  Kummalla puolella kameraa viihdyt mielummin, edessä vai takana?
     Ehdottomasti kameran takana.

10. Et saa käyttää haarukkaa, veistä etkä käsiäsi. Millä söisit pasta-ateriasi?
     Riippuu tietysti pastasta, jos se olisi jotain makaroni-tyylistä niin sitten lusikalla, mutta
     jos kyseessä on nauhamainen pasta niin söisin sen ilman käsiä lautaseltani ryystäen.

11. Tiedätkö miksi hevoset nukkuvat seisaalteen?
     En ees tienny, että ne nukkuu seisaalteen! Kerro toki miksi..?

-
Miulla ei oikeen oo tähän blogeja nimettäväks, koska en tiedä kun pari blogia, joilla on vähemmän kuin 200 lukijaa.. Mutta ajattelin, että jos laadin nuo 11 kysymystä niin sitten ne jotka tätä lukee vois kommenttiosioon vastailla (vaikka sitten anonyyminä jos ei muuten haluais) jos jaksaa.
Kysyn siis...

1. Jos pääsisit mille keikalle tahansa missä tahansa, kenen keikalle menisit ja missä keikka olisi?
2. Minkä kappaleen kuuntelit viimeisimmäksi?
3. Järvi vai meri?
4. Lumi vai jää?
5. Mitä televisiosta tulee, jos avaat sen nyt vaihtamatta kanavaa?
6. Mikä on lempivaatekappaleesi?
7. Uskotko karmaan?
8. Mikä on vaikuttavin tai mieleenpainuvin taideteos jonka olet nähnyt?
9. Minkä videon katsoit YouTubesta viimeisimmäksi?
10. Miltä kiivi mielestäsi maistuu?
11. Minkä värinen tyynyliina sinulla on?

mieli on outo

Tänään näin kesän viimeiset kukat. Ne olivat keltaisia. Maa alkaa näyttää karulta ja värit siirtyy puihin. Kyllä, syksy ihan oikeesti tulee! Jei, ja sen jälkeen sataa lunta!

Torstai-iltana huomasin, etten käykkään kaupassa ennen kirjallisia kokeita ja sitten tein äitille äkkiä listan, minkä perusteella se vois ostaa eväät maanantaille. Oon miettiny niin kauan mitä otan kirjotuseväiks ja sitten yhtäkkiä ne pitikin vaan listata paperille. Toivottavasti hetken mielijohteesta kirjotetut eväät tuo voiton kotiin: taloussuklaata, tummia viinirypäleitä ja Alku-jyväsämpylöitä.

Tää oli taas niitä päiviä, kun PITI lukea (toisin sanoen lukeminen tuli viimeisenä mieleen). Jäin sitten muun muassa tuijottelemaan paralympialaisten päättäjäisiä. Mie en tajuu, mikä miussa on, kun joka kerta, kun nään vammautuneita ihmisiä, saan kylmät väreet. Häpeän tätä ominaisuutta. Siinä sitten, kun kattelin klippejä kaikista kisoista ja suorituksista, mitä ne urheilijat teki niin ymmärsin, että ne on urheilijoita siinä missä kaikki muutkin urheilijat. Ne tekee sellasia suorituksia mihin en ikimaailmassa ite pystyis. Ne ei oo millään tavalla vajaita tai muuta sellasta. Miulla on hirveen huono omatunto, että oon joskus ajatellu jotain sen suuntasta. Miusta on hienoa, että niillä on intohimoa ja rohkeutta urheilla. Tää ehdottomasti kannusti miutakin yrittämään parhaani seuraavien viikkojen aikana (en siis turhaan parkkeerannut tv:n ääreen muutamaksi tunniksi...).

kantspinozawittgensteinnietzsche

Joskus on oikeutettua tuntua tältä, kun pitäisi lukea ruotsia ja englantia sekä filosofoida. Joskus on oikein haaveilla elämästä, jossa minulla olisi rahaa ostaa enemmän CD- ja LP-levyjä sekä käydä elokuvateattereissa kerran viikossa. Joskus on oikeutettua syödä pullaa klo 20.59 perjantai-iltana.

det var det

Tänä kesänä..
Olin ensimmäistä kertaa festareilla. Näin Elokuun, Jukka Pojan, Bloc Partyn, Two Door Cinema Clubin ja Metronomyn. Sain lentosuukon Oscarilta. Liukastelin mudassa. Opettelin tekemään kukkaseppeleen. Kävin Ikeassa. Matkustin Helsingin seudulle yksin. Kävin serkun luona. Ensimmäistä kertaa kävin Jokelassa ja autiotalossa. Pelkäsin, mutta Anna piti miuta kädestä. Tajusin, että ehkä rakastan junia ja junamatkoja. Luin filosofiaa. Samaistuin eksistenssifilosofian ongelmaan. Kävin turhimman kesäyliopiston ruotsin kurssin ikinä. Opin ainoastaan mikä on Alko ruotsiksi. Se on muuten systembolaget. Lähetin synttärikortin Italiaan. Söin kiinalaista ja amerikkalaista ruokaa. Kävin ensimmäistä kertaa baarissa. Petyin Hiekkalinnaan. En osannut enää tehdä hiekkakakkua. Hiekkalinna tosin onnistui. Vietin täydellisen kesäisen rantapäivän. Uin. Uin aurinkolasit päässä ja lauloin Jukka Poikaa. En uskonut, että koskaan tykkäisin Jukka Pojan musiikista. Älä tyri nyt osoittautuin tämän kesän biisiksi. Löysin uusia bändejä ja vanhoja uudestaan. Epätoivoisesti väkersin siskon kanssa possupehmolelun. Sain ihanat housut ja blazerin. Aloitin tekemään kollaasia vuosien varrella kertyneistä mustavalkokorteista. Ostin pari lisää. Olin ulkona ilman kenkiä. Kastelin kengät järvessä. Ne kuivuivat kolme päivää. Katsoin olympialaisia. Tein iskän kanssa lettuja. Maalasin mökkiä. Menin uudestaan extemporematkalle Helsinkiin. Näin Jari Tervon, mutta en presidenttiä. Pikniköin valleilla. Pyöräilin paljon. Ostin levyjä, vaikka en olisi saanut. Tajusin asioita. Näin Red Hot Chili Peppersin Tampereella. Jalat ja niska olivat kolme päivää keikan jälkeen kipeät. Katsoin elokuvia. En jaksanut raahata kameraa joka paikkaan. Pelasin sulkapalloa. Petyin. Leivoin. Nautin.

6.6.

21.6.

28.6.

7.7.

8.7.

15.7.

26.7.

27.7.

30.7.

1.8.

6.8.

10.8.

(en muista näitten päivämääriä..)

Elä

Voinko varastoida tunteen?
Et.
Se on
nyt.

portamento

angst

Oon
taas
kotona.

Miksi miksi miiiksi päivät menee aina niin nopeesti, kun on kivaa ja tuntuu siltä et on elossa? Blaah.

Opettelin junalla kulkemista, mikä on aivan ihanaa. Rakastan junia. Kuljeskelin täältä Helsinkiin, Kerava-Helsinki väliä, Jokela-Helsinki välikin tuli testattua ja sitten taas Helsingistä tänne. Junassa ei voi tehä mitään lukuunottamatta musiikin kuuntelua, koska se pelkkä matkustaminen on niin jännää! Tuijotella ulos ikkunasta vaik siellä oliskin vaan puita tai peltoja ja junassa matkustavien ihmisten vakoileminen, hihi.

Pääkaupunkiseudulta sain muistoks monta uutta elämystä ja seikkailua. Tietysti tuli parit kaupat käytyä tsekkaamassa ja mukaan loppujen lopuks tarttukin jotain: Indiskan mekko, The View'n albumi sekä The Last Shadow Puppetsia, puisia koristeltuja helmiä ja mustavalkonen kortti. Sain myös ilmaseks kangaspaloja ja resoreita serkulta, jee, saa nähä mitä niistä syntyy!

Kahden vuoden tauon jälkeen tapasin yhden maailman ihanimmista ihmisistä: parhaimman Anna-kaimani. Käytiin esimerkiks kuuntelemassa jazzia puistossa, haahuilemassa kaupungilla ja autiotalossa vähän kuvailemassa. Tajusin, että olin suunnitellu aikatauluni ihan perseelleen ja aika loppu kesken. Olis ollu vielä niin paljon seikkailtavaa ja puhuttavaa. Mut on pakko alkaa näkemään useemmin, kerran kahessa vuodessa on IHAN LIIAN HARVOIN. Herrajesta. Ja varsinki ku kyseessä on sellanen ihminen, mistä saa ihan älyttömästi hyvää energiaa.

Sain siis hetken maistaa elämän mahtavuutta. Ja sit palasin arkeen.
No mut tänään on suuntana 70-luku, se vähä piristää.
Ja nyt meen jatkamaan luonnostelua farkkuliivin selkään tulevaa kuvaa varten

Anna

give me one more chance to love you

Ruisrockista kotiuduttiin (tosin oltiin siellä varsinaisesti vaan yks päivä mutta kuitenkinn) ja tänään pitäis lähtee mökkeilemään. Ehdottomasti palaan kyllä Ruissaloon! Ihan mahtavaa!

Nyt on hirvee keikka- ja festarikuume taas. Se tunne vaan on jotain niin käsittämätöntä, kun kuulee hyviä bändejä livenä. Aina välillä tuntuu ihan kuin olis jossain transsissa, kun koko keho tärisee basson ja rumpujen voimasta. Vaikka kuinka pomppis ja riehuis niin tuntuu, että ei väsy ikinä. Lisää lisää LISÄÄ! Niin helposti voi unohtaa paikan, missä on tai ihmiset ympärillä (vaikka useesti onkin aika tiivis tunnelma). Rakastan sitä tunnetta, kun tuntuu, että halkeaa onnellisuudesta eikä tunnu millään saavan tarpeekseen musiikista. Tekee mieli vetää keuhkot täyteen sitä saundia, joka virtaa ilmassa. Haluun lukita sen miljoonien lukkojen taakse, etten varmasti unohda ja että voisin varastoida näitä hetkiä sisimpääni.

Yks mahtavimmista jutuista oli löytää yläasteaikainen rakkaus uudelleen: Bloc Party, mmmm'm

Anna

nothing mattered in the same way

Yhtenä päivänä revin vanhasta punaisesta satiinipannasta rusetin irti.
Päätin, että rusetista tulee täydellinen bow tie.
Panta näytti surkealta ilman rusettia.
Menin Askarettaan ja ostin pieniä vaaleita ja tummia, violetteja ruusuja.
Istuin yhden päivän pöydän ääressä.
Päällystin pannan uudelleen ja ompelin siihen ruusuja, erilaisia helmiä ja itsetehtyjä ruusukkeita.
Olin jälleen onnellinen. 

vanha & uusi kangas

 Liimausprojekti näytti enemmän kruunulta tai intiaanipäähineeltä kuin pannalta

Anna

doodles

 But in the backseat,

in the backseat of a car

What a place to think things through

But in the backseat,

you can find out who you are

And decide what you should do

Juhannus meni perinteisissä merkeissä, sukulaisen kanssa mökillä. Mut ah sitä nostalgiaa, kun istuin auton takapenkillä kannettavan CD-soittimen kuulokkeet korvissa! Oon ollu niin laiska etten oo jaksanu laittaa kaikkia levyjä koneelle ja puhelimeen (kun en omista mitään sellasta hienoa vehjettä kuin iPod), joten täyty ottaa kasa levyjä ja korvalappustereot mukaan.

Tossa alussa olevat Jonas Alaskan In the Backseat -biisin lyriikat on vaan niin totta. Kun istuu yksin takapenkillä ei tarvi välittää etupenkkiläisistä, voi vaan katella maisemia, kuunnella musiikkia ja miettiä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tuli ihan mieleen mökkimatkat pienempänä: vaikka olis nähny ne samat maisemat miljoona kertaa, silti niitä jää aina tuijottelemaan ja pohtimaan kaikenlaista. Joskus huomaa miettineensä jotain niin paljon, että vaikka on kokoajan katellu ulos ikkunasta niin ei ookkaan oikeestaan katellu yhtään mitään, silmät on vaan seisonu päässä maisemien ohi viilettäessä.

Pitkästä aikaa myös piirtelin. Mökillä kun ei oikein oo mitään erityistä tekemistä, kun hiekkakakkujen teko ei oo enää se ykkösjuttu niin otin kynän käteen ja aloin vaan piirrellä.
Tuntu hyvältä piirtää taas.

pahottelen kuvien laatua, en omista skanneria.....

 Viikonlopusta jäi hyvä olo. Kun hetken aikaa oli keskellä-ei-mitään tuli oikeesti rauhotuttua. Ei tietokonetta tai telkkaria, olin jo unohtanu miltä se tuntuu. Mikään ei häiritse. Sateellakin tulee mentyä ulos, koska ei oo muutakaan tekemistä. Kesäsade tosin onkin ihanan lempee eikä semmonen piiskaava niin kuin syyssateet.

Anna 

ps. vihdoin lähti se talviturkkiki!