mieli on outo

Tänään näin kesän viimeiset kukat. Ne olivat keltaisia. Maa alkaa näyttää karulta ja värit siirtyy puihin. Kyllä, syksy ihan oikeesti tulee! Jei, ja sen jälkeen sataa lunta!

Torstai-iltana huomasin, etten käykkään kaupassa ennen kirjallisia kokeita ja sitten tein äitille äkkiä listan, minkä perusteella se vois ostaa eväät maanantaille. Oon miettiny niin kauan mitä otan kirjotuseväiks ja sitten yhtäkkiä ne pitikin vaan listata paperille. Toivottavasti hetken mielijohteesta kirjotetut eväät tuo voiton kotiin: taloussuklaata, tummia viinirypäleitä ja Alku-jyväsämpylöitä.

Tää oli taas niitä päiviä, kun PITI lukea (toisin sanoen lukeminen tuli viimeisenä mieleen). Jäin sitten muun muassa tuijottelemaan paralympialaisten päättäjäisiä. Mie en tajuu, mikä miussa on, kun joka kerta, kun nään vammautuneita ihmisiä, saan kylmät väreet. Häpeän tätä ominaisuutta. Siinä sitten, kun kattelin klippejä kaikista kisoista ja suorituksista, mitä ne urheilijat teki niin ymmärsin, että ne on urheilijoita siinä missä kaikki muutkin urheilijat. Ne tekee sellasia suorituksia mihin en ikimaailmassa ite pystyis. Ne ei oo millään tavalla vajaita tai muuta sellasta. Miulla on hirveen huono omatunto, että oon joskus ajatellu jotain sen suuntasta. Miusta on hienoa, että niillä on intohimoa ja rohkeutta urheilla. Tää ehdottomasti kannusti miutakin yrittämään parhaani seuraavien viikkojen aikana (en siis turhaan parkkeerannut tv:n ääreen muutamaksi tunniksi...).