tarakalla

Vietin viikonlopun Joensuussa siskon luona. Tuli kunnon pikkusisko-olo, kun ei tarvinnut huolehtia mistään, sisko oli hoitanut kaiken valmiiksi ja jos olin unohtanut jotain, sain lainata. 

Kaikki pitemmät matkat istuskelin huoletta pyörän tarakalla. Vastapalvelukseksi kyyditsemisestä takkini ja farkkuni olivatkin keränneet tieltä roiskuneet kurat.

Pelkään pimeää ja etenkin pimeitä metsiä kuollakseni, mutta isosiskon kyydissä huomasin, että unohdin pelkääväni. Oli ikävä sitä tunnetta, siis että unohtaa, että pelkää. Se on kivaa.

Viikonloppu oli kuin pieni loma. Syötiin hyvin, käytiin elokuvissa, tehtiin pizzaa, brownieita, tortilloja ja prezeleitä, syötiin kahvilassa kakkua (siellä oli Eurooppa-viikot ja söin niiiin hyvää Schwarzwaldin kakkua!), vuokrattiin leffa, tehtiin läksyjä ja käytiin kasvitieteellisessä puutarhassa, missä sattukin illalla olemaan erityisvalaistus ja musiikkia sekä tanssia. Ootteko muuten ikinä nähny nukkuvia perhosia? Mie en ollu edes aiemmin ajatellu, että perhoset nukkuu. Ne nukkuu vähän niinkun lepakot, roikkuu puun oksista ja lehdistä pää alaspäin. Ne näytti ihan puunlehdiltä.