RHCP

Reilun puolen vuoden odotuksen jälkeen suunta kävi eilen kohti Tamperetta ja Red Hot Chili Peppersin keikkaa! Ihan mahtavaa. Niin kauan oon oottanu, että ne tulis Suomeen ja nyt vihdoin se odotus palkittiin. Niin hyvä keikka. Vaikkei jonotettu edes kauaa niin päästiin  'golden circle' -alueelle ja saatiin iha mahti paikat. Tosin pitkät ihmiset pilas miu näkymiä aika ajoin, mut yritin olla välittämättä. Nyt joka paikka on ihan jumissa, pelottaa vaa kui jumissa on huomen aamuna jos jo tänä iltana kävelemine tuntuu vaikeelta...

En vaan jotenki uskonu, että voisin nähdä RHCP:n livenä. Se tuntu  jotenki liian uskomattomalta, kun siitä on varmaan 4-5 luokalta asti haaveillu. Sydän meinas suurin piirtein pysähtyä ja olin välillä ihan transsissa, kun en vaan uskonu omia silmiäni ja korviani. Yritin välillä vetää keuhkot täyteen sitä fiilistä mikä huoku tosta tapahtumasta, mutta ei sitä vaan voi varastoida, se on vaan elettävä tässä ja nyt.

Ennen keikkaa pelkäsin oikeestaan sen jälkeistä fiilistä. Pelkäsin, että tulee sellanen tyhjä olo, kun en tiiä enää, mitä oottais seuraavaks, koska RHCP on ollu miun elämän suurin bändi. Onneks keikan jälkeen tulikin helpottunu ja onnellinen olo, koska tajusin: seuraavaks odotan, että nään ne UUDESTAAN!

Uskomattoman kokemuksen ja 2,5 tunnin yöunien jälkeen palasin kotiin yhtä sormen kynttä köyhempänä ja kuin sydäninfarktista toipuneena. Sydämen pitää palata taas normaaliin tykytystahtiin.


Kuvatodisteita siitä, että pitelin kädessäni Chad Smithin rumpukapulaa. Se vaan lens hienossa kaaressa suoraan kaverin isosiskon käteen! Oon niin kateellinen.... (Huomatkaa ihana kiiltonaama hikisen keikan jälkeen)

Anna